Merimelojien vajasaarta ympäröi vesistö, joka soveltuu mainiosti melontaan ja jotenkuten uimiseen.
Se vesistö EI kuitenkaan sovellu kävelyyn tai mihinkään muuhunkaan, missä joutuu kosketuksiin pohjan kanssa.
Vuosien saatossa vajaa ympäröivään mutapohjaan on joutunut vaikka minkälaista romua. Kaatuneilta melojilta putoaa tavaraa, laiturilla liikkujilta putoaa tavaraa, talvella jäällä liikkujilta putoaa tavaraa ja majan vuokralaislta putoaa tavaraa. Kaikki se tavara päätyy pohjaan ja jää sinne odottamaan löytäjäänsä. Tavaran joukossa on vaikka mitä roskaa - mutta myös paljon lasia ja osa siitä lasista on rikkinäistä ja rikkinäinen lasi on terävää.
Muutama viikko takaperin eräältä pooloilijalta tippui silmälasit poolokentälle. Etsimme varvasrtuntumalla niitä laseja. Emme löytäneet, mutta löysimme leikipyssyn, rikkinäiset aurinkolasit ja kasapäin särkynyttä lasia ja hajonneita pulloja. Serurauksena muutama meistä sai pieniä naarmuja jalkoihin. Ei fiksua.
Eilen kokeilin ratakajakkia ja sen kiikkeryys koitui kohtaloksi. Päädyin uimasille paraatipaikalla, regatan terassin näköpiirissä majarakennuksen lounaispäädyssä. Vettä oli rintaan asti, niin tyhjensin kajakin vesillä ja lähdin pohjaa pitkin kävellen uittamaan sitä kohti rantaa. Vyötärön syvyiseen veteen päästessäni astuin särkyneen lasipullon päälle. Pullo onneksi upposi mutapohjaan askeleen alla, mutta kipeää se teki jalkapohjassa. Jalassa oli onneksi melontatossut ja laiturille päästyäni totesin helpottuneen, että verta ei tullut mistään.
Vaikka jalassa oli tossut ja pullo upposi mutapohjaan, niin vielä pari minuuttia rannalle nousun jälkeen päkiässä näkyi aivan varpaiden vieressä 5-6 teärävän piikin painaumaa. Ilman tossuja kaikkien varopaiden jänteet olsiivat olleet vaarassa.
Tarinan opetukset:
1. Jos jotain putoaa veteen ja sitä on pakko etsiä, niin sitä etsitään sukellusmaskin tai uimalasien avulla - ei kopeloimalla pohjaa.
2. jos joudutte tai menette uimaan majaa ympäröivään veteen - niin uikaa, älkää kävelkö
3. jos kuitenkin kävelette pohjaa pitkin, niin käyttäkää paksupohjaisia tossuja
